Kari Leinonen Omien aivojen käyttöä ei (onneksi) vielä ole kielletty lailla

Poliitikot taitavat pitää suomalaisia aivan tyhminä

Piiri pieni pyörii, poliitikot siinä hyörii…Marraskuussa  2013 keskustan puheenjohtaja Sipilä sanoi, että on tullut aika panna piste poliittisille virkanimityksille. Mutta kuinka ollakaan, taisi taas lipsahtaa. Tällä kertaa tapahtumapaikkana poliitikkojen suosima kiva leikki- ja harjoittelupaikka nimeltään Keva.

Keva etsii uutta toimitusjohtajaa johtamaan organisaatiota, joka hallinnoin lähes 40 mrd euron eläkesijoituksia. Tällaista johtajaa Keva haki:

”Haettavan toimitusjohtajan hakukriteereinä ovat muun muassa eläkealan ja työeläkejärjestelmän sekä julkisen sektorin ja sijoitustoiminnan tuntemus. Lisäksi häneltä odotetaan muun muassa vahvaa johtamiskokemusta ja hyvää suhdeverkostoa.”

Tämän lisäksi voitaneen lisätä epävirallisena vaatimuksena keskustapuolueen jäsenkirja, sillä Kevan toimitusjohtajan paikka on perinteisesti ollut varattuna keskustalle.

 

Tällaista ehdokasta Kevan hallitus ehdottaa yksimielisesti:

Jukka Männistö (keskusta), oikeustieteiden kandidaatti, joka on tehnyt uransa terveydenhuollon parissa. Viimeisin nimitys  Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön YTHS:n toimitusjohtaja.

 

Muutamia kärkiehdokkaista, jotka jäivät rannalle ruikuttamaan:

  • Ilmarisen eläkevakuutusjohtaja Sini Kivihuhta
  • Kevan varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén (sd.)
  • Valtion eläkerahaston toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi

 

Ilmeisesti Männistöllä on ainoana kärkipään hakijoista keskustan jäsenkirja. Kokemattomuus eläkeasioista ja sijoitustoiminnasta ei kuitenkaan muodostu valinnan esteeksi, koska tiistaina 13. toukokuuta voimaan tulleessa Kevan uudessa johtosäännössä helpotetaan toimitusjohtajan pätevyysvaatimuksia:  "hyvä perehtyneisyys" vastuualueen toimialaan on jätetty pois.

 

On kovin ristiriitaista, että KEVA:n hallituksen puheenjohtaja Laura Räty (kok.) kommentoi asiaa: ”On päivänselvää, että toimitusjohtajalla pitää olla perehtyneisyys toimialaan, vaikka sitä ei johtosäännössä luekaan”.  Miksi se sitten piti ottaa pois? Ilmeisesti Kevan hallituksen valintakokouksessa on tarjoiltu väkeviä juomia, sillä julkisuuteen annettujen tietojen valossa Männistön valinta ei ole ”päivänselvässä” olotilassa tehty.

 

Lisämausteena mainittakoon, että Räty jääväsi itsensä Kevan hallituksen valintakokouksessa, koska hän on Jukka Männistön pojan, kansanedustaja Lasse Männistön (kok.), hyvä ystävä. Piiri pieni pyörii...

 

Ei tarvitse ihmetellä, että mikähän se Suomea vaivaa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän KariLeinonen1 kuva
Kari Leinonen

Samaan aikaan kun Keva helpottaa johtajiensa pätevyyskriteereitä, muut työeläkeyhtiöt ovat pikemminkin kiristäneet niitä (HS 16.5.2014).

Eli kun poliitikot sekaantuvat johtamiseen, tehdään usein juuri päinvastoin kuin terveessä yksityisen puolen liiketoiminnassa tehtäisiin.

Jukka Mäkinen

Laura Räty on kyllä eräs epäpätevimmistä ja korruptoituneimmista päättäviin asemiin nostetuista poliittisista turhakkeista mitä Suomesta löytyy. Meriitti sekin.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Rätyhän oli täälläkin aika aktiivisena kirjoittajana ennen valintaansa, mutta niiden tehtyä tehtävänsä häipyi sitten. Niiden perusteella on pakko yhtyä arvioosi.

Poliittiset virkanimitykset ovat puolueille erittäin kustannustehokas tapa viedä vaikutusvaltaiseen organisaatioon pirteitä poliittisia sylikoiria, jotka sitten lobbaavat henkilöstölleen ja sidosryhmilleen isäntäänsä, jonka armosta kupissa on joka päivä maittava ateria.

Pätevyys virkaan on jopa suoranainen haittatekijä, koska pätevällä ei ole tarvetta päästää vedättämään itseään, tai ainakin se on tehtävä huomattavasti hienovaraisemmin. Tai vaihtoehtoisesti savustettava pätevä virastaan ulos ja vaihdettava sopivaan.

Käyttäjän KariLeinonen1 kuva
Kari Leinonen

Osoittaa suurta välinpitämättömyyttä ja arvostuksen puutetta erityisesti kunta/valtiosektorin työntekijöitä kohtaan, kun valitaan heidän eläkemaksujaan hoitavan yhtiön johtoon epäpätevä hakija puolueen jäsenkirjan perusteella. Varsinkin, kun paljon pätevämpiäkin hakijoita on tarjolla.

Ja jos Kevan sijoitustuotot jäävät huonoiksi, silloin maksajina olemme me kaikki veromaksajat.

Jos toimitusjohtaja on ko yrityksessä turhake, jonka osaamisella ei muka ole väliä, niin sitä ovat sitten myös varatoimitusjohtajat, joiden paikat on ilmeisesti jyvitetty Sdp:lle ja kokoomukselle. Montakohan "suojatyöpaikkaa" noilla Kevan eläkerahoilla oikein rahoitetaan?

Toimituksen poiminnat