Kari Leinonen Omien aivojen käyttöä ei (onneksi) vielä ole kielletty lailla

Tänään tuulivoimalla ei saadaan keitettyä edes vihreiden kahveja

Tänä kauniina pakkasaamuna on hyvä miettiä elämän realiteetteja. 

Tehdäänpä nopea laskutoimitus. Vihreiden kannatus Suomessa on tällä hetkellä noin 12-13%. Tämä tarkoittaa, että yli 600 000 suomalaista kannattaa Vihreitä. Keskimääräinen kahvin/vedenkeitin tarvitsee noin 1000W tehon. Jos kaikki vihreät keittäisivät näin arkiaamusta (kun sähkökulutus on Suomessa suurimmillaan) kahvia yhtä aikaa, vaatisi se hetkellisesti 600 MW sähkötehon. 

Tällä hetkellä (klo 8-10) sähkökulutus Suomessa on noin 14 800 MW, josta tuulivoiman osuus on noin 119 MW (0,8%). Eli pelkällä tuulivoimalla ei saada keitettyä edes kaikkien Suomen vihreiden aamukahveja: vain joka viides vihreä pystyisi aloittamaan päivänsä lämpimän kahvin voimalla.

Merkittävää on myös se, että Suomeen tuodaan tällä hetkellä noin 4 000 MW:n edestä sähköä Ruotsista ja Venäjältä. Tämä on noin 27% kokonaistarpeesta. Lisäksi Finngridin-järjestelmä näyttää, että tehoreservi on 0 MW. Tämä ei anna kovin hyvää kuvaa Suomen energia-omavaraisuudesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (39 kommenttia)

Käyttäjän KariLeinonen1 kuva
Kari Leinonen

Ennen kuin alkaa se vihreiden kouhottaminen tämän kirjoituksen tiimoilta, sanoisin, että kannatan uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämistä, jos tehdään järkevällä tavalla Suomen olosuhteet huomioiden.

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Jos vähänkin olet seurannut tuulivoimakeskusteluja tällä ´alustalla´, olet varmaankin huomannut "vihreiden kouhottajien" lähes totaalisen häviämisen viime aikoina.

Välillä vielä pulpahtaa pinnalle jokunen, mutta he ovat yleensä asenteeltaan ja argumentoinniltaan ´arvostelun ulkopuolella´.

Uusi terve ilmiö ( niin monen teknisen/taloudellisen ja inhimillisen tyrmäyksen jälkeen) on viherkansan pyhimmän arvon ja ´perustuslain´ murentaminen omien taholta ; ..." ..kuulun niihin Soininvaaralaisiin , jotka eivät vastusta ketegorisesti ydinvoimaa.." - tyyppisiä lausahduksia voi ilolla tervehtiä. Tuulihuijaus on alkanut valjeta jo tosiuskovaisillekin, jo oli aikakin...

Tapani Lahnakoski

Milloinkohan se valkenee hallitukselle ja eduskunnan "energiaremonttiryhmälle", jonka tyhmyyttä voi vain ihmetellä:

http://www.kaimykkanen.fi/energiatuotannon-hajautu...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #4

Uusiutuvalla puuenergialla on pääsääntöisesti tultu maassamme toimeen ja tullaan vastaisuudessakin.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Perusongelma ei ole tuulivoima vaan se, että suurin osa korkean jalostusasteen sähköenergiasta käytetään tavalla tai toisella ilman ja veden lämmittämiseen.

Tapani Lahnakoski

Vai niin ja siksikö pitää yhteiskäyttövoimalat sulkea ensimmäisinä?

Käyttäjän MarkkuJohannesLikitalo kuva
Markku Likitalo

Milloinkahan olkiluoto kolmonen keittää ekat sumpit? Mikä on kaffekupin hinta?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Selvähän se on, ettei olla lähelläkään energiaomavaraisuutta. Perussyy on OL3:n rakennuslupa, joka tappoi voimalainvestoinnit. Sama virhe varmuuden vuoksi toistettiin sitten Fennovoiman kohdalla. Tuottavat tällä hetkellä vielä vähemmän sähköä verkkoon kuin ne parjaamasi tuulimyllyt. Viikonloppuna näyttää taas tuulevan hyvin, mutta rakenteilla olevien ydinvoimaloiden osalta ei tiedetä edes käynnistysvuotta.

Sähköähän tarvitaan yhä enemmän kun liikennekin vähitellen sähköistyy. Sitä joudutaan siis tekemään yhä enemmän. Linjaman kommentti korkean jalostusarvon sähkön käyttämisestä turhaan veden ja sisäilman lämmittämiseen on ihan paikallaan. Laitetaan lisää puuta pesään kun pakkanen paukkuu ulkona.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Kyllä se kuule Börje on niin, että vaikka tuuli- ja aurinkovoimaan investoitaisiin 10 x OL3, niin tällä hetkellä tuotto niillä "puhtailla" olisi miltei sama kuin OL3:lla.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Aurinko näyttää paistavan pilvettömältä taivaalta tätä kirjoittaessa. Nyt ei panelien lämpeneminenkään heikennä niiden tuotantotehoa.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki Vastaus kommenttiin #11

Ja tuotto on mitä mahtavin:

https://www.helen.fi/sahko/kodit/aurinkovoimalat/s...

Eli aurinko kyllä paistaa mutta kovin matalalta ja lyhyen aikaa.

Tapani Lahnakoski Vastaus kommenttiin #13

Viherhörhöillä kaikissa puolueissa on se etuoikeus, että riittää, kun tuuli tai aurinko tuottaa jotain, vaikka yhden Watin teholla. Jos nollasta poikkeaa, ihanaa on.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama Vastaus kommenttiin #11

Lämpö ei kyllä nyt haittaa tuottoa, mutta lumihanki haittaa (ja paisteen heikkous). Omien mittausteni mukaan marras-, joulu- ja tammikuussa yhteensä tulee suurin piirtein saman verran tuottoa kuin yhtenä hyvänä kesäpäivänä. Helmi-maaliskuussa saldo menee plussalle ja kääntyy taas lokakuussa miinukselle.
Toki silti klapien kanssa tuuskaaminen ja käyttöveden lämmittäminen on mukavampi tehdä 3-4 kuukautta vuodessa, kuin 12 kuukautta.

Janne Suuronen

"
Selvähän se on, ettei olla lähelläkään energiaomavaraisuutta. Perussyy on OL3:n rakennuslupa, joka tappoi voimalainvestoinnit. Sama virhe varmuuden vuoksi toistettiin sitten Fennovoiman kohdalla.´Tuottavat tällä hetkellä vielä vähemmän sähköä verkkoon kuin ne parjaamasi tuulimyllyt.
"
Mikä aivopieru taas kerran. Eivät ne rakentamattomat tuulimyllytkään tuota verkkoon mitään.

OL3 valmistuu aikanaan, elleivät vihreät keksi lisää turvamääräyksiin liittyviä kikkakolmosia hankkeen torpedoimiseksi.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Tuulimyllyn saa pystyyn vuodessa, ellei kansalaisten valitusten kanssa mene pitkäksi. Ja se toimii.

Vihreät eivät ole hidastaneet OL3:sta. Ihan omin voimin ovat ristineet sukset STUKin kanssa. Toiminnasta ei tiedä vielä kukaan.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Olen lukenut netistä jostakin, että silloin kun tuulivoimala on seisoksissa pakkasella pitää sitä sähköllä lämmittää, jotta roottorien osat eivät pilaantuisi? Samoin seistessä lapoihin muodostuu tykkyä jotka myös täytyy lämmittää/sulattaa? Eli lämmitetäänkö nyt paikkupakkasilla tuulimyllyjä venäläisellä ja ruotsalaisella sähköllä jotta sitten kun alkaa tulemaan ne saadaan 10-50% tehon tuotantokuntoon?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Oletatko jonkun muun voimalan seisovan kylmillään silloin kun se ei ole tuotannossa? Taitavat myös OL3:n sisätilat olla lämpimät tällä hetkellä, vaikka wattiakaan ei ole koskaan tuotettu. Ainoa poikkeus tähän sääntöön taitavat olla aurinkovoimalat, joita ei lämmitetä.

Tapani Lahnakoski

Börjelle riittää se, että jotkin muutkin voimalat seisovat joskus.

Ruotsissakin on ongelmia:

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/20...

pekka numminen

"Perussyy on OL3:n rakennuslupa, joka tappoi voimalainvestoinnit."

Börje Uimonen, voitko avata tätä kommenttiasi?

Onko Suomessa Vuotoksen lisäksi muitakin vesivoimahankkeita joiden totetuttamista olisi vakavasti suunniteltu ja olisiko mikään vesivoimahanke Vihreiden osalta hyväksyttävissä?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Vesivoimahankkeista lähinnä turbiinitehojen nostot olemassaoleviin voimaloihin ovat mahdollisia. Melko moniin pitää rakentaa oikeasti toimiva kalatie.

pekka numminen

Kiitos lisätiedosta. Paljonko näillä tehojen nostoilla ja kalateiden korjauksien virtausmuutoksilla olisi yhteisvaikutusta?

"Vuonna 2006 Suomessa oli 207 vesivoimalaitosta, joista 67 oli minivesivoimalaitoksia (alle 1 MW), 83 pienvesivoimalaitoksia (1–10 MW) ja 57 suurvesivoimalaitoksia (yli 10 MW). Laitosten yhteenlaskettu tuotantoteho on noin 3 000 MW ja tuotetun energian vuotuinen määrä 10–17 TWh."

"Olkiluodolla tuottaa sähköä kaksi ydinvoimalaitosyksikköä, joiden molempien nimellinen nettosähköteho on 880 megawattia[1]. Vuosittainen sähköntuotanto on vajaat 15 TWh. Vuonna 2014 tuotanto oli 14,8 TWh..."

Olkiluodon 2 reaktoria (/ydinvoimalaa) tuottavat sähköä siis saman verran kuin koko Suomen vesivoima nykyään.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Nämä Vihreiden kommentit ovat aina samanlaisia, pitäisi tulevaisuudessa, lähes, miltei, kannustetaan, yritetään jne..

Se on vaan silkkaa paskapuhetta ja taivaanrannanmaalausta tuo kaikki aurinko- ja tuulivoimahöpötykset vielä vuosikymmeniä.

Tarvitsemme pari ydinvoimalaa lisää, ettei tarvita Venäläistä energiaa ja kuluttajien sähkölaskut pysyvät kohtuullisina.

Miettikää siellä äänestyskopissa seuraavan kerran, kun joku Vihreä puhuu kauniisti tulevaisuuden energiapolitiikasta, se on samanlaista höttöä kuin persujen vaalilupaukset.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Sähköä tuotetaan ja kulutetaan samassa suhteessa. Varasähköä ei juurikaan jää talteen ja sähkönkulutus lisääntyy sielläkin, missä sitä ei välttämättä tarvita.

Jos sähköä tuotettaisiin vain välttämättömiin tarpeisiin ja käytettäisiin viimeisintä teknologiaa tehokkaammin, kuten esim. LED -sovelluksia, valaistus, näytöt jne, -pietsosähköisiä generaattoreita jalkakäytäville, joka tekee paineesta sähköä, -aurinkosähköä, -tuulivoimaa, -aaltovoimaa jne jne, silloin fossiilisten polttoaineiden ja ydinvoiman osuus kulutuksesta vähenisi oleellisesti.

Kun kehitetään hyötysuhteeltaan parempia energialähteitä ja energiaa kuluttavia tuotteita, samaan aikaan sähkönkulutus kuitenkin jälleen lisääntyy -koska oletetaan, että nyt sitä riittää, tulemme ennemmin tai myöhememmin samaan onnettomaan lähtöpisteeseen.

Näkisin, että ongelma Suomen maassa ei niinkään ole väestönkasvu ja sitä kautta sähkönkulutuksen lisääntyminen, vaan tolkuton sähkönkulutus siellä, missä sitä ei välttämättä tarvita.

Teollisuuden tuottama sähkö ylipäätään, tulisi sopeuttaa järkevästi vain ja ainoastaan elämisen perustarpeisiin.

Uudet innovaatiot, kuten kännykät, -tabletit ja vaikkapa hologrammi-TV ym, jotka on keskitetty ns. henkilökohtaiseen käyttöön, tulisivat olla esim. pietsosähkögeneraattorilla ladattavissa. Sellaiset voisi sijoittaa vaikkapa kengän pohjiin ja huoneistoihin.

Energiaa on kyllä runsaasti ympärillämme, se tulisi vain ottaa käyttöön mahdollisimman tehokkaasti uusilla innovaatioilla. Tälläkin tulisi olemaan työllistävä vaikutus ja samaan aikaan jopa vanhoilliset energiatuottöyksiköt voitaisiin parhaimassa tapauksessa, korvata uusilla.

On hyvin vaikeaa arvioida sähkön kokonaiskulutusta, koska kulutuksen tarpeen sanelee se olettamus, että sitä tulee riittämään nyt ja tulevaisuudessa määräämättömästi.

Kun näinkin pienessä maassa puhutaan sähköntuotannon omavaraisuudesta, aivovuoto ulkomaille ei juurikaan kannata, aivovienti kylläkin. On lisättävä uskoa ja ponnistuksia uusiutuviin energialähteisiin ja luotava niistä hyösuhteeltaan vieläkin parempia.

Taloudellinen satsaus juuri näinä aikoina, luo pohjan tulevaisuuden energialähteille.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Börje voisi mennä vähän oppimaan energiasta tänne:
planeetta.wordpress.com

Tuuli- ja aurinkovoima sijoittajan näkökulmassa

"Sijoittajan kannattaa sijoittaa sellaiseen, josta saa mahdollisimman hyvän tuoton. Syöttötariffit sekä monet muut tukimekanismit pitävät huolen siitä, että uusiutuvaan energiaan, kuten tuuli- ja aurinkosähköön sijoittaminen, on sijoittajalle takuuvarma ja riskitön sijoitus. Syöttötariffi varmistaa investoinnille tasaisen ja ennustettavan tuoton, oli markkinahinta mikä hyvänsä. Se on sijoittajalle suoranainen raha-automaatti...
...Warren Buffett sijoittaa tuulivoimaan verohelpotuksien ja rahan tuoton takia, muutoin hän ei sijoittaisi siihen."

Tuulivoimalat eivät ole täysin päästöttömiä, kun niihin ympätään prosessoinnit ja niistä koituvat kustannukset, päästöt, erikoismetallit. Erikoismagneetit, joiden metalliesiintymät ovat suurin osa Kiinassa.

Auringosta saadun energian varastointitekniikka on edelleen ongelma eikä sähkön katkeamattomuus ole saatu kokonaan eliminoitua.

"Nyt kun osaamme rakentaa mahdollisimman halpaa perusvoimaa tuottavan aurinkovoimalan, korvataanpa Olkiluoto 3 auringolla. Suvilahden kokoisia voimaloita tarvitaan 90.000 kappaletta, maapinta-alaa tarvitaan 317 neliökilometriä. Kokonaisuus maksaisi yhteensä 65,5 miljardia euroa, jos maa ei maksaisi mitään. Tesla Powerwall-akkuja tarvitaan 4.300.000 kpl , joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 30.600 MWh. Rakenteilla oleva Teslan akkutehdas Gigafactory pystyy valmistamaan viisi miljoonaa akkua vuodessa, joten tehtaan kymmenen kuukauden kapasiteetti tarvitaan rakentamaan aurinkovoimala, joka korvaa yhden OL3:n, ja tuottaa sähköä hintaa 204 €/Mwh. Melko kallista, eikä kovin nopeaakaan rakentamista."

Odotetaan, kunhan uudenlaiset akkutekniikat saataisiin keksittyä, esim. halvaksi luokiteltu superkondensaattori. Joudutaan kuitenkin odottamaan ja peukut pystyssä, että se toimii.

Sivustolla löytyy monta aihetta ja en viitsi linkittää niitä tänne, koska on olemassa riski antaa laiskojen ihmisten lukea, vaivalla selaamiani ja lukemiani aiheita liian helposti linkeillä. Kuitenkin linkkien jälkeen toteavat samoja mantroja, joita on käsitelty siellä sivustossa muissakin aiheissa, joita en ole vielä linkittänytkään.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Ei se ongelmatonta ole Saksan Energiewendessä nyt eikä ensi vuosikymmenelläkään. 10 Gigawattien hetkellisen tuotantotehon kuoppia on aurinko- ja tuulituotannon osalta, vuodenajsta riippuen. Ja millä nuo kuopat paikataan, on epäselvää. Hiilellä todennäköisesti.

Kannattaako meidän astua samanlaiseen miinaan. Jos kerran nyt jo tiedetään että kalliiksi tulee eivätkä kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteet täyty.
http://www.talouselama.fi/lehti/saksan-jarkyttavan...

Yhdeksi ratkaisuksi on ehdotettu tuulivoimakapasiteetin moninkertaista ylimitoitusta. Samoin kuin ylijäämä-tuulisähkön dumppaamista lämmitykseen.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tuulel...

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

"Yhdeksi ratkaisuksi on ehdotettu tuulivoimakapasiteetin moninkertaista ylimitoitusta. Samoin kuin ylijäämä-tuulisähkön dumppaamista lämmitykseen."

Tätä järjettömyyttä on kokeiltu ja kokeillaan elävässä elämässä jo nyt Tanskassa,ja jäljet pelottavat:

http://www.hs.fi/mielipide/a1388748339086

Tapani Lahnakoski

Onneksiolkoon! Sait jopa Hesariin kirjoituksesi läpi. No, onhan Hesari jonkin verran lipsunut viherhömpästä juurikin tuulivoiman suhteen jo ennenkin.

Eduskunnassa vaan usko kykyymme pelastaa maapallo omin voimin on luja, tästä huippuna on tämä kansanedustajien energiaremonttiryhmä, jonka touhuista järjenvaloa saa turhaan etsiä:

http://energiaremontti2015.fi/kansanedustajien-ene...

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen Vastaus kommenttiin #29

Tuo kirjoitukseni on muutaman vuoden takaa, jolloin Hesari oli täysin viherhypetyksen valassa.

Käsittääkseni heille kävi lapsus, kun julkaisivat sen ; jos oikein muistan, oli Hesarissa silloin juttu , jossa kylmästi , tutkimatta ja ihmettelemättä ilmoitettiin "sähkön hinnan menneen Tanskassa negatiiviseksi".

Eihän tuota negatiivista sähkönhintaa voi oikein käsittää alan ammattilainen saatikka maallikko ; järjettömyyden huippu.

Sama ilmiö tapahtuu ajoittain Saksassa.

Lisäys : ja kaikkihan nyt sitten muistavat, että kuluttaja maksaa Tanskassa ja Saksassa kaksinkertaisen hinnan sähköstään suomalaiseen kuluttajaan verrattuna ( 15/30 snt/kWh) ; jonkunhan on tuo mieletön pelleily maksettava.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Jos energiantuotanto puhtaasti olisi täysin ongelmatonta, niin sehän tapahtuisi jo. Ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa. Minäkin uskon, että myös OL3 tuottaa joskus sähköä, vaikka sekin on yli kymmenen vuotta myöhässä. Tekniset ongelmat voidaan yleensä ratkaista kun siihen käytetään parhaita aivoja.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Niin on sanottu viimeksi vuonna 1917, 1976 ja Vartia 2015. Kannattaa ottaa käyttöön vasta, kun on varmaa ja järkevää energiatuotantoa. Muutoin ei.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Suomi on jääkarhujen luvattu maa. Pakkasta ja viimaa riittää. Energiataloudelliset asumukset, -teollisuus, -liikenne jne taitavat olla ainoa realistinen ratkaisu. Materiaalien kehitys pohjoisiin oloihin, -eristykset, -ilmanvaihto ja lämmitys.

Tänä päivänä puhutaan älykännyköistä, -älyvaatteista, -älyterveys-seurannasta, -älypäätteistä jne. Otetaan ihmeessä käyttöön myös älyenergiasovellukset, joita ovat myös uusioenergian käyttööotto.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Länsirannikolle on ensisijaisesti pystytetty maailman suurimpia tuulivoimaloita tuottamaan sähköä Helsinkiin, jossa on suurin väkimäärä sitä vihreää tuulisähköä vaatimassa sähkösopimuksilla. Helsinkiläisiin kerrostalokaksioihin on lisätty tepseleitä joiden tarkoitus on varmistaa tuulisähkön tarpeellinen määrä.
Tuulivoimatoimijat ovat myyneet tuulisähköä "takuulla". Vihreän sähkön myyntiä valvoo yritys itse. . "Merituulipuiston kokonaiskapasiteetti on 180 – 300 MW. Se tuottaa energiaa määrän, joka vastaa noin 400 000 kerrostalokaksion sähköntarvetta". - Ei kukaan voi nyt valittaa kylmästä, kun tepselistä tulee sähköä.
http://www.suomenmerituuli.fi/tietoa-tuulivoimasta/

Kupla tuulivoima hypetyksessä on jo puhkeamaisillaan, turha tuotanto on liian kallis ylläpidettävä julkisilla varoilla. Terveys- ja ympäristövahingot ovat liian suuria ja kalliita. Luonto ei anna anteeksi sitä koskaan.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Tuuli on ollut 2-3m/s tänään. Ainakin säätietojen mukaan. Tuottaako tuulivoimala mitään tällaisella säällä?

Jos tämän teknologian varaan mennään täytyy tuotantoa olla lähes tuplasti tai todella alkaa rajoittamaan kulutusta. Mikä tällä säällä olisi vaikeaa.

Tapani Lahnakoski

Tuulivahingon mukaan tuotanto koko maassa on n. 10 MW, kun siinä näytetään edelleen laskettavan valtion tueksi 75 €/MWh. http://tuulivahinko.fi/

2-3 m/s ei riitä millekään tuotolle, mutta se on varmaan maanpinnan lukema ja ylempänä ja merenrannoilla tuulee vähän enemmän. 5 m/s pidetään tuotannon rajana, mutta silloin se on hyvin pientä. Avoin merenpinta kehittää vähän tuulta. Kohta ei kyllä avointa enää löydy ja muutenkin taitaa tulla tähän mennessä kylmin yö ja tuuli loppuu kokonaan, vaikka tuosta nykyisestäkään tuulenrippeestä ole torppiamme lämmittämään.

Miten lienee, joutuuko Fingrid jo lähtemään rajoitusten tielle aamusella.

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Tuuliteknologian varaan ei voi mennä ; se on tekninen fakta ei poliittinen mielenilmaisu.

Täältä näet Suomen tuulivoiman tuotannon viime kuussa : tuon sotkun varaan ei voi rakentaa mitään sähköverkkoa ; klikkaa "viime kuukausi".

http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/kulutus-ja...

Saksa on rakentanut tuuli/aurinkosähkötehoa hulppeat 80 GW , joka ´toimiessaan´ riittäisi tyydyttämään Saksan sähkötehon tarpeen.

https://www.energy-charts.de/power_inst.htm

Vaikka Saksa kymmenkertaistaisi sattumavoimansa ( 800 GW:iin), ei se voi sulkea yhtään pahisvoimalaansa ( ydin, hiili, kaasu..jne..voimala) ; sattumavoimilla ei voi korvata mitään oikeaa sähkön tuotantomuotoa.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Hampurissa otettiin käyttöön tuliterä hiilivoimala jonka teho on 1654 MW. Torstaina 19. päivänä marraskuuta 2015. Uuden voimalaitoksen virallisesti avasi Hampurin ensimmäinen pormestari Olaf Scholz. Pormestari on innoissaan, kun saa 61 % hyötysuhteella toimivan hiilivoimalaitoksen. Avajaisseremoniassa Hampurin valtionpäämies sanoi : "Moorburgin voimalaitos on tärkeää, koska se edistää sähköverkon vakautta."
Helsingin pormestari häpeää ja sulkee puolta tehokkaamman (hyötysuhde 90 %) ja päästöiltään vähäisemmän (per tuotettu energiayksikkö) Hanasaaren voimalaitoksen!

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Tuulivoimaa tulee käyttää siellä, missä ilmasto suo siihen tarkoitukseen optimaaliset olosuhteet. Liian suuret lämpötilavaihtelut, liiallinen suhteellinen kosteus yms, tuovat ongelmia ja tekevät kehitystyöstä suhteettoman kalliin, käyttökustannuksineen huoltoineen jne.

Tuulivoiman käyttöä Suomessa, voi käyttää vain rajoitetun ajan, jolloin sen tuottavuus suuressa mittakaavassa ei ole kannattavaa.

Toinen kysymys on tietysti se, mitä tulevaisuuden innovaatiot tuovat tullessaan.

Yksi tärkeä kysymys on myös energiatasapaino. Energian häviämättömyyden periaate pätee myös sähkön tuotannossa. Häviöenergian talteen ottavia menetelmiä kehittämällä, saadaan hyötusuhteet paremmiksi.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Energian tuottavuutta Suomen oloihin, tulisi miettiä radikaalisti uusista lähtökohdista. Yhtenä esimerkkinä, -niin kuin tälläkin hetkellä, meillä on huikeat -20 astetta pakkasta.

Tulevaisuuden innovaatiot tulisi keskittää muuan muassa menetelmiin, miten kylmästä voi kehittää lämpöä, mutta huomattavasti paremmalla hyötusuhteella kuin nykyisin.

(Esimerkkinä jääkaappi, jossa kylmäaine höyrystyy ja laskee lämpötilan pakkaselle. Vastakkaisefektinä, kylmästä saadaan lämmintä jne).

Toimituksen poiminnat